TORREVIEJA
| Valencian autonomisen alueen eteläisin
maakunta on Alicante ja sen rannikkoa kutsutaan Costa Blancaksi.
Tällä rannikolla sijaitsee Torreviejan kaupunki.
Torreviejassa on asukkaita noin 80 000, joista noin puolet
on espanjalaisia. Puolet asukkaista on ulkomaalaisia, jotka
asuvat vakituisesti Torreviejassa.
Kesäkuukausien aikana Torreviejan asukasmäärä
moninkertaistuu, sillä alue on erityisesti espanjalaisten
lomanviettäjien suosiossa. Niinpä kesällä
asukkaita alueella on jopa 650 000. |
|
Historia
Vielä 1800 luvun alussa Torrevieja oli pieni
kylä, jossa oli vain muutamia asuinrakennuksia ja torni, jonka
mukaan kylä oli saanut nimensä (vanha torni). Alueen suolateollisuuden
alettua käyttää Torreviejan satamaa suolan kuljetukseen,
alkoi kylä kasvaa nopeasti. 1800 luvun loppupuolella Torrevieja
itsenäistyi Orihuelan kaupungista omaksi alueekseen.
Torrevieja on Euroopan suurin suolan tuottaja,
suolalla on siis yhä merkittävä asema Torreviejan
taloudelle. Matkailun lisäksi suolateollisuus on Torreviejan
alueen tärkein elinkeino.
Luonto ja ilmasto
Torreviejaa ympäröivät meren ja
vuorten lisäksi kaksi suolajärveä sekä Euroopan
suurimmat suola-altaat. Kasvillisuus ja eläimistö ovat
suolajärvillä ainutlaatuisia. Alueella elää
jopa 250 erilaista lintulajia, joista värikkäin on varmaankin
flamingo. Suolajärvet ovat suojeltua kansallispuistoaluetta
ja yksi Torreviejan tärkeimmistä nähtävyyksistä.
Torreviejaa ympäröivillä suolajärvillä
on suuri vaikutus alueen mikroilmastoon, sillä ilmasto on lähiseutuja
leudompaa. Torreviejan ilmastolla sanotaan olevan myös terveyttä
edistäviä vaikutuksia. Sitä pidetään erityisen
sopivana esimerkiksi reumaatikoille.
Alueen ilmasto on leuto ympäri vuoden Torreviejan
maatieteellisen sijainnin vuoksi. Ympäröivät suolajärvet
estävät suuret ilmastolliset vaihtelut, ja niinpä
Torreviejassa tilastojen mukaan onkin 300 aurinkoista päivää
vuodessa. Keskilämpötila vaihtelee 18-25 asteen välillä.
Talven kylmimmät kuukaudet ovat tammi- ja helmikuu, jolloin
lämpötila saattaa laskea 12 asteeseen. Kesän kuumimmat
kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, lämpötila on tuolloin
noin 28-35 astetta. Vuodenajat eivät suurestikaan vaihtele
Torreviejan alueella sään perusteella. Torreviejassa ei
esimerkiksi ole meille suomalaisille tuttua synkkää syksyä,
sillä lokakuusta joulukuuhun lämpötilat ovat noin
21-27 astetta, ja sadettakin saadaan vain silloin tällöin.
Las Habaneras
Habanera on alun perin Kuubalainen kansanlauluperinne,
joka suolateollisuuden myötä levisi silloisesta Espanjan
siirtomaasta Torreviejaan. Tätä lauluperinnettä pidetään
yllä Torreviejassa kesäisin järjestettävällä
arvostetulla habaneras- ja kuorolaulukilpailulla.
Torrevieja loma- ja asuinpaikkana
Torrevieja on erityisesti aikuisille ja lapsiperheille
sopiva lomanvietto- ja asuinpaikka. Kaupunki on rauhallinen ja turvallinenkin,
vaikka kesäisin ihmisiä onkin alueella paljon. Kaikki
palvelut ovat lähellä, oman auton vuokraaminen tosin helpottaa
liikkumista. Alueella on kuusi uimarantaa, joista monet ovat lapsille
sopivia suojaisia rantoja. Torreviejassa on vesipuisto (Aquapark),
josta ainakin perheen lapset pitävät varmasti.
Torreviejasta kannattaa ostaa koko perheelle vaatteita,
nahkalaukkuja ja -kenkiä, sillä ne ovat hyvälaatuisia
ja hinnat ovat edullisia. Erityisesti lasten hyvälaatuisia
nahkakenkiä kannattaa ostaa perjantaisin järjestettäviltä
Torreviejan markkinoilta.
Torreviejassa toimii talvikauden myös vireä
Suomi-seura ja Evankelis-luterilainen seurakunta.
Markkinat
Costa Blancan alueella järjestetään
päivittäin suuria markkinoita. Markkinat pidetään
vuoropäivinä eri kaupungeissa. Markkinoilta voi ostaa
esimerkiksi tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, leipomotuotteita,
liha- ja kalatuotteita, erilaisia kodin taloustarvikkeita, vaatteita
ja kenkiä, sekä paljon muuta.
Suurin osa paikallisista asukkaista ostaa kaikki
tarvitsemansa vihannekset ja hedelmät juuri markkinoilta, koska
siellä myytävät elintarvikkeet ovat todella tuoreita
ja hinnatkin kohtuullisia.
Torreviejassa perjantaisin järjestettävät
markkinat ovat Euroopan suurimmat.
Costa Blancan markkinapäivät:
Rodán
San Pedro Pinatar
Elche
Santa Pola |
Alicante
Benidorm
Orihuela |
Guardamar
la Mata
San Miguel de Salinas
Santiago de la Ribera
Callosa de Segura
Benidorm |
San Javier
Rojales
Alicante
Villajoyosa |
Torrevieja
Los Montesinos
El Pilar de la Horadada |
Almoradí
Torre Pacheco
Santa Pola
Elche
Alicante |
| Benidorm |
|
Kuvia Costa Blancan
markkinapäiviltä |
|